Press Releases
Codenomiconin hallituksen jäsenestä Valkoisen talon tietoturvapäällikkö
Howard Schmidt ryhtyy koordinoimaan presidentti Obaman laajaa tietoturvahanketta
OULU - Maanantai 28. joulukuuta 2009 - Codenomiconin hallituksen jäsen Howard A. Schmidt nimitettiin Valkoisen talon tietoturvapäälliköksi. Nimitys on osa presidentti Barack Obaman käynnistämää kampanjaa tietoturvan edistämiseksi. Kuluneen vuoden aikana tietoturvan merkitys on noussut esiin aivan uudella tavalla lisääntyvien tietoturvahyökkäysten sekä yritysten ja puolustusvoimien tietojärjestelmistä löytyneiden aukkojen myötä. Cyber Policy Review -tietoturvakatsauksessaan presidentti Obama nosti tietoturvan etusijalle kansallisessa turvallisuusstrategiassa. Hänen mukaansa tietoturvan varmistaminen on elintärkeää sekä Yhdysvaltojen taloudelle että maan turvallisuudelle.
Uudessa tehtävässään Schmidt liikkuu tutulla kentällä vastatessaan muunmuassa kansallisen tietoturvastrategian kehittämisestä ja alan tutkimuksen edistämisestä. Schmidt toimii riippumattoman kansainvälisen tietoturvajärjestön Information Security Forumin pääjohtajana. Hän on myös toiminut tietoturvajohtajana sekä internethuutokauppayhtiö eBayssa että ohjelmistojätti Microsoftilla. Lisäksi hän on työskennellyt lainvalvonnan parissa niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla ja työskennellyt puolustusministeriössä. Bushin hallinnossa Schmidt työskenteli tietoturva-alan erityisasiantuntijana ja varapuheenjohtajana valiokunnassa, joka keskittyi kriittisen infrastruktuurin turvaamiseen.
Codenomicon iloitsee, että yrityksen hallitukseen kuuluu Schmidtin kaltainen laajalti arvostettu asiantuntija. Schmidt liittyi Codenomiconin hallitukseen vuonna 2007, mutta hän tutustui yritykseen jo vuonna 2000, kun Oulun yliopiston OUSPG-tutkimusryhmän jäsenet, jotka sittemmin perustivat Codenomiconin, esittelivät Valkoiselle talolle lukuisista ohjelmistoista löytämiään tietoturva-aukkoja, jotka tekivät käytännössä kaikki tietoverkkoon liitetyt laitteet haavoittuvaisiksi. Schmidt kiinnostui yrityksestä, joka ei vain tähtää tietoturvan ylläpitämiseen vaan etsii aktiivisesti ratkaisuja tietoturvan parantamiseksi.
Presidentti Obama nimittää Howard Schmidtin:
http://www.whitehouse.gov/blog/2009/12/22/introducing-new-cybersecurity-coordinator
Codenomicon Oy
Codenomicon on tietoturvaan ja laadunvarmistukseen liittyvien ohjelmistotestausratkaisujen valmistaja. Codenomiconin DEFENSICS-tuotteiden avulla asiakas voi nopeasti löytää ja tunnistaa sekä tiedossa olevat että piilevät haavoittuvuudet liiketoiminnan kannalta tärkeistä tuotteista ja palveluista ennen niiden käyttöönottoa. Codenomiconin ainutkertainen tapa käyttää älykästä testausmenetelmää verkko- ja mobiiliratkaisujen testauksessa paljastaa enemmän virheitä ja haavoittuvuuksia kuin yksikään toinen testausalusta tai -menetelmä. Yritykset luottavat Codenomiconin ratkaisuihin tietoturvauhkien estämisessä. Tällaisia uhkia ovat muunmuassa palvelunestohyökkäykset (DoS, Denial of Service) ja zero-day -hyökkäykset, jotka voivat tuhota yrityksen maineen ja romuttaa myynnin. Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.codenomicon.com.









