Press Releases
Codenomicon saa tunnustusta tietoturvatestausalan edelläkävijänä
Frost & Sullivan myöntää Vuoden edelläkävijä -palkinnon Codenomiconin älykkäille testaustyökaluille
OULU - Keskiviikko 25. marraskuuta 2009 - Frost & Sullivan palkitsi Codenomiconin ennakoivat tietoturvatyökalut vuoden parhaana tietoturvatestausratkaisuna. Palkinto on tunnustus Codenomiconin tekemälle uraauurtavalle tuotekehitystyölle tietoliikennelaitteiden ja -verkkojen tietoturvatestauksen parissa. Palkinto jaetaan Frost & Sullivan juhlaillallisella Lontoossa 8. joulukuuta.
Frost & Sullivan perustelee palkinnon myöntämistä Codenomiconin osoittamalla innovatiivisuudella, mikä käy ilmi muun muassa ratkaisuista, joita yritys on kehittänyt uusia nousevia teknologioita varten. Kun perinteiset tietoturvatestausmenetelmät eivät ole pysyneet nopean teknologiakehityksen mukana, Codenomiconin hyödyntämä fuzzing-tekniikka on osoittanut mukautumiskykynsä. Palkinto on tunnustus Codenomiconin tuotekehitystoiminnalle, joka on pystynyt vastaamaan asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukana tuomiin haasteisiin.
"Me Codenomiconilla arvostamme tätä palkintoa, sillä se on tunnustus vuosien työllemme ennakoivan tietoturvatestauksen parissa", sanoo David Chartier, Codenomiconin toimitusjohtaja. "Frost & Sullivan on testaus- ja mittaustekniikkamarkkinoiden johtava analyytikkofirma ja palkinnon saaminen heiltä on suurin tunnustus meidän markkinoillamme tänä päivänä," jatkaa Chartier.
Codenomiconin DEFENSICS-tuoteperheeseen kuuluu valmiit testausohjelmat yli 150 tietoliikenneprotokollalle ja tiedostoformaatille. Tänä vuonna Codenomicon on jo julkaissut yli 250 tuoteversiota, joista 30 on tarkoitettu täysin uusien rajapintojen testaamiseen. Näiden tuotteiden joukossa on työkaluja uusien nousevien teknologioiden, kuten XML-sovellusten ja 4G-verkkojen testaamiseen. Tuotevalkoimaa laajennettiin myös yleistyökalulla, joka soveltuu erityisesti valmistajakohtaisten rajapintojen testaamiseen. Lisäksi testausautomaatiota on parannettu ja DEFENSICS-testausalusta on nyt entistäkin helpompi integroida osaksi olemassaolevaa testausjärjestelmää.
Jo yli vuosikymmenen Codenomicon on ollut edelläkävijä ohjelmistojen tietoturvatestauksessa. Johtavat tuotevalmistajat ja palveluntarjoajat ympäri maailmaa käyttävät DEFENSICS -testausratkaisuja. Codenomiconin hyödyntämä fuzzing-menetelmä löytää muihin saatavilla oleviin tietoturvaratkaisuihin verrattuna monikertaisesti piileviä haavoittuvaisuuksia. Monista Codenomiconin asiakkaista onkin tullut markkinajohtaja turvallisten ja luotettavien tuotteidensa ja palveluittensa ansiosta.
Frost & Sullivanin teknologiajohtajuuspalkinto myönnetään vuosittain yritykselle, joka on kunnostautunut alansa tuotekehittelyssä ja osoittanut olevansa teknologiajohtaja alallaan tuotekehityksen jokaisessa vaiheessa, idean syntymisestä ja sen muokkaamisesta, sovelluksen käyttöönottoon ja toimintavarmuuteen. Teknologiajohtajayritykset ovat sitoutuneita jatkuvaan kehitykseen ja tarjoavat asiakkailleen innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla he voivat myös saavuttaa markkinajohtajuuden omalla alallaan.
Lue lisää Frost & Sullivanin lehdistötiedotteesta osoitteesta
http://www.frost.com/prod/servlet/press-release.pag?docid=185509538
Codenomicon Oy
Codenomicon on tietoturvaan ja laadunvarmistukseen liittyvien ohjelmistotestausratkaisujen valmistaja. Codenomiconin DEFENSICS-tuotteiden avulla asiakas voi nopeasti löytää ja tunnistaa sekä tiedossa olevat että piilevät haavoittuvuudet liiketoiminnan kannalta tärkeistä tuotteista ja palveluista ennen niiden käyttöönottoa. Codenomiconin ainutkertainen tapa käyttää älykästä testausmenetelmää verkko- ja mobiiliratkaisujen testauksessa paljastaa enemmän virheitä ja haavoittuvuuksia kuin yksikään toinen testausalusta tai -menetelmä. Yritykset luottavat Codenomiconin ratkaisuihin tietoturvauhkien estämisessä. Tällaisia uhkia ovat muunmuassa palvelunestohyökkäykset (DoS, Denial of Service) ja zero-day -hyökkäykset, jotka voivat tuhota yrityksen maineen ja romuttaa myynnin. Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.codenomicon.com.
Frost & Sullivan
Frost & Sullivan on konsulttiyritys, jonka tavoitteena on tukea kasvuyritysten strategista kasvua ja auttaa yrityksiä löytämään toimintatapoja, jotka tukevat kasvua, innovaatiota ja johtajuutta. Yrityksellä on alalta yli 45 vuoden kokemus ja yli 1000 asiakasyritystä ympäri maailmaa. Lisätiedot osoitteesta www.frost.com.









