Press Releases
CODENOMICON VAHVISTAA MARKKINAJOHTAJUUTTAAN UUDELLA TOIMITUSJOHTAJALLA JA MARKKINOINTIJOHTAJALLA
Toimitusjohtaja David Chartier ja markkinointijohtaja Andy Huckridge viemään eteenpäin teknologiajohtajuutta ja tietoturvainnovaatiota.
OULU, Suomi - 19. elokuuta, 2008 - Codenomicon Oy on nimittänyt uudeksi toimistusjohtajaksi David Chartierin ja markkinointijohtajaksi Andy Huckridgen.
"Codenomiconin kustannustehokas ja helppokäyttöinen tietoturvatestaustuoteperhe on saanut hyvän vastaanoton asiakkaiden keskuudessa ja sillä on erinomaiset kasvumahdollisuudet", sanoo Codenomiconin teknologiajohtaja Ari Takanen. "David ja Andy tuovat yritykseemme yli 30 vuoden kokemuksen menestyneiden teknologiayritysten johtamisesta ja markkinoinnista. Heidän näkemyksensä ja osaamisensa tuo merkittävän lisän yrityksemme strategian hiomiseen sekä tuotteidemme ja palveluidemme käyttöönoton vauhdittamiseen ympäri maailman", hehkuttaa Takanen.
David Chartierin 20 vuoden kokemus teknologiateollisuuden alalta sisältää muun muassa hallituksen puheenjohtajuuksia yrityksissä Active ISP ja Maxware, joista jälkimmäisen SAP myöhemmin hankki itselleen. Hän on myös ansioitunut useiden kasvuyritysten toimitusjohtajana, joista esimerkkeinä IntelliSearch ja Computas. Lisäksi David on toiminut menestyksekkäästi yksityisyrittäjänä luotsaamalla omistamansa InfoStreamin pörssiin 90-luvun lopussa.
"Codenomiconilla on hyvät näkymät maailmanlaajuisesti ja sillä on koossa uskomaton tiimi tietoturva-alan ammattilaisia," kuvailee Chartier. "DEFENSICS tietoturvatestausohjelmiston kehitystä seurataan tiiviisti markkinoilla ja sen korkealaatuinen teknologia toimii muille vertailukohtana", jatkaa Chartier.
Andy Huckridgella on 15 vuoden kokemus tietoturva- ja tietoliikennealalta. Tulevaan työhönsä hänellä on hyvä näkemys, sillä aikaisemmin Andy työskenteli Codenomiconin asiakasyrityksessä Spirent Technologies NGN solutionsissa. Andyn kattavaa kokemusta vahvistavat myös aikaisemmat tehtävät Centilen tuotepäällikkönä ja 8X8 markkinointipäällikkönä. Lisäksi Andy on suosittu luennoitsija tietoturva- ja tietoliikennealan tapahtumissa ja messuilla. Hän on myös kirjoittanut lukuisia alan artikkeleja.
"Arvostan suuresti Codenomiconin perustajien tekemää työtä ainutlaatuisen teknologian parissa," sanoo Huckridge. "Jatkamme markkinoilla oman innovaatiomme kanssa ja keskitymme auttamaan asiakkaitamme tunnistamaan, analysoimaan ja korjaamaan tietoturva- ja luotettavuusvikoja ennen kuin tuotteet ovat loppuasiakkaiden saatavilla," Huckridge lisää.
Codenomicon Oy
Codenomicon Oy on maailman johtava ohjelmistojen luotettavuus- ja tietoturvatestaustyökalujen kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yrityksen asiakkaisiin kuuluu lukuisia kansainvälisiä telekommunikaatio- ja internet-alan johtavia yrityksiä. Codenomiconin testityökalut mahdollistavat erilaisten verkkoelementtien testauksen aina mobiiliasiakaslaitteista Internet-infrastruktuurilaitteisiin sekä seuraavan sukupolven verkkoihin.
Codenomiconin kehittämät testaustyökalut soveltuvat internetohjelmistojen, VoIPin, 3G:n, Bluetooth-tuotteiden, sähköpostin ja sähköisen median tietoturvallisuuden ja toimintavarmuuden testaamiseen. Codenomiconin perusti vuonna 2001 joukko alan huippututkijoita. Yrityksen pääkonttori on Oulussa ja toimistot Helsingissä, San Josessa, Kaliforniassa sekä Hong Kongissa. Lisätietoja osoitteesta: www.codenomicon.com.




