Press Releases

CODENOMICONILTA UUDEN SUKUPOLVEN TIETOTURVAA

Palkitun DEFENSICS-testausohjelmiston uusi versio on markkinoiden kattavin ohjelmistojen haavoittuvuuksia ja laatuongelmia havaitseva tuote

Oulu, Suomi - 1. huhtikuuta, 2008 - Codenomicon Oy on julkistanut kolmannen sukupolven version palkitusta DEFENSICS-tietoturvatestausratkaisustaan. Muun muassa Suomen vuoden tietotekniikkatyöksi valittu ja useita kansainvälisiä ohjelmistoalan palkintoja saanut testaustuoteperhe tunnistaa nyt aiempaa kattavammin ja nopeammin ohjelmistoissa, protokollissa ja järjestelmissä esiintyviä haavoittuvuuksia ja laatuongelmia.

- Useimmat markkinoilla olevat testaustyökalut eivät tässä prosessissa onnistu, sen näkee koko ajan kasvavasta uutistulvasta liittyen eri ohjelmistojen ja järjestelmien haavoittuvuuksiin. Olemme olleet alan edelläkävijä, ja sillä tiellä jatkamme myös uuden sukupolven testausalustan myötä., kertoo Codenomiconin teknologiajohtaja ja perustaja Ari Takanen. - Tuotteidemme avulla asiakkaamme pääsevät entistä tehokkaammin korjaamaan haavoittuvuudet ja laatuongelmat omista tuotteistaan ja palveluistaan ennen kuin ne viedään markkinoille, ja se on heidän liiketoimintansa kannalta kriittinen tekijä., Takanen korostaa.

Toisin kuin laitepohjaiset testausratkaisut, DEFENSICS-työkalut voidaan asentaa mille tahansa PC-työasemalle, jolloin asiakas voi käyttää testejä kaikissa testiympäristöissä. Jos testaukselta haetaan maksimaalista suorituskykyä, DEFENSICS-työkaluja voidaan käyttää esimerkiksi useilla 10 gigabitin verkkokorteilla varustetussa huipputason 64-bittisessä moniprosessorikoneessa. Jos taas testaaminen vaatii liikkuvuutta, työkalun voi asentaa pieneen kannettavaan tietokoneeseen. Ratkaisun joustavuus mahdollistaa testaamisen myös testilaboratorioiden ulkopuolella.

DEFENSICS-tuoteperheen työkaluilla voidaan testata mitä tahansa laitetta tai ohjelmistoa, jonka voi liittää testityöasemaan langattoman tai Ethernet-verkon avulla. DEFENSICS kattaa jo yli 140 erilaista protokollaa ja tiedostomuotoa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän verrattuna muihin markkinoilla oleviin tietoturvatestaustyökaluihin. Asiakkaat voivat valita protokollat ja tiedostomuodot tarpeidensa mukaan.

DEFENSICS-testausalusta ja -testityökalut perustuvat tarkkoihin protokolla- ja tiedostomuotomalleihin, joita käyttäjät voivat muokata omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Asiakkaat voivat myös muokata tuhansia työkalujen mukaan valmiiksi paketoituja testitapauksia. Nämä ominaisuudet yhdessä ohjelmistopohjaisen tuotteen joustavuuden kanssa tekevät DEFENSICS-tuoteperheestä helposti käytettävän sekä kaikkiin testiympäristöihin ja tuotekehitysprosesseihin soveltuvan kokonaisratkaisun.

DEFENSICS-tuoteperheen muita vahvuuksia ovat mallipohjaisen testauksen mahdollistama tuotteeseen sisäänrakennettu testiälykkyys ja testikattavuus. Systemaattinen testaustapa sekä valmiiksi paketoidut testitapaukset säästävät käyttäjän aikaa, koska testitapauksia ei tarvitse luoda tyhjästä ennen testauksen aloittamista. Testaajan ei tarvitse myöskään olla tietoturvatestauksen asiantuntija aloittaessaan testaamista. Sisäänrakennetut testiautomaatio-ominaisuudet mahdollistavat minkä tahansa testattavan toteutuksen tilan tarkkailemisen, mikä auttaa tunnistamaan heikot kohdat, ohjelmistovirheet ja haavoittuvuudet äärimmäisen tarkasti.

DEFENSICS-testit raportoivat käyttäjälle jokaisen löydetyn haavoittuvuuden sekä tarkan kuvauksen testistä, jolla haavoittuvuus löydettiin. Tallennettuja testituloksia voidaan käyttää apuna vikojen korjaamisessa. Kaikki testit voidaan myös toistaa tarkasti, mikä auttaa ohjelmistokehittäjiä uudelleenkäyttämään testejä myöhempien ohjelmistoversioiden testauksessa sekä kolmansia osapuolia todentamaan omista tuotteistaan löydettyjä vikoja.

DEFENSICS-testaustyökaluilla voidaan testata esimerkiksi kuluttaja- ja yritysohjelmistoja, verkkolaitteita, kulutuselektroniikkaa, telekommunikaatiojärjestelmiä, langattomia palveluita ja matkapuhelimia.

Lisätietoja osoitteesta: http://www.codenomicon.com/d3/

Codenomicon Oy

Codenomicon Oy on maailman johtava ohjelmistojen luotettavuus- ja tietoturvatestaustyökalujen kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yrityksen asiakkaisiin kuuluu lukuisia kansainvälisiä telekommunikaatio- ja internet-alan johtavia yrityksiä. Codenomiconin testityökalut mahdollistavat erilaisten verkkoelementtien testauksen aina mobiiliasiakaslaitteista Internet-infrastruktuurilaitteisiin sekä seuraavan sukupolven verkkoihin.

Codenomiconin kehittämät testaustyökalut soveltuvat internetohjelmistojen, VoIPin, 3G:n, Bluetooth-tuotteiden, sähköpostin ja sähköisen median tietoturvallisuuden ja toimintavarmuuden testaamiseen. Codenomiconin perusti vuonna 2001 joukko alan huippututkijoita. Yrityksen pääkonttori on Oulussa ja toimistot Vantaalla, San Josessa, Kaliforniassa sekä Hong Kongissa.