Press Releases
Codenomicon palkittiin Vuoden 2006 Tietotekniikkatyönä
13. helmikuuta, 2007 - Oululaisen Codenomicon Oy:n Defensics-tuoteperhe on valittu Vuoden 2006 Tietotekniikkatyöksi. Tietotekniikan liitto (TTL) myönsi vuotuisen tunnuksen IT-alan toimijalle 13. helmikuuta pidetyn Verkkorikollisuus - uhat ja torjunta -tapahtuman yhteydessä. Vuoden Tietotekniikkatyö on valittu vuodesta 1986 lähtien. Tunnustuksesta päättää TTL:n hallitus, joka huomioi valinnoissaan muun muassa alan kehittymisen eteen tehdyn työn.
"Olemme erittäin otettuja saadessamme tunnustusta pitkäjänteisestä työstämme tärkeällä tietoturvasaralla. Yrityksemme toiminnan tekee ainutlaatuiseksi tapa, jolla olemme yhdistäneet suomalaisen teknologiaosaamisen kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kanssa", kertoo Tuija Postari-Kivistö, Codenomicon Oy:n operatiivinen johtaja.
"Codenomicon on malliesimerkki yrityksestä, jossa yliopistossa alkanut tutkimustyö on onnistuttu kaupallistamaan ja luomaan kansainvälistä liiketoimintaa. Codenomicon Defensics-tietoturvatestaustyökalut mahdollistavat erilaisten verkkoelementtien testauksen aina mobiiliasiakaslaitteista Internet-infrastruktuurilaitteisiin sekä seuraavan sukupolven verkkoihin. Testaustyökalut perustuvat jo pitkään jatkuneeseen huippututkimukseen yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa", perustelee valintaa Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén.
Vuonna 2001 perustettu Codenomicon Oy on maailman johtava IP-pohjaisten ja langattomien järjestelmien ohjelmistotestaustyökalujen kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yrityksen asiakkaisiin kuuluu lukuisia kansainvälisiä telekommunikaatio- ja Internet-alan johtavia yrityksiä. Codenomiconin testityökaluilla testataan automaattisesti tietojärjestelmien ja ohjelmistokomponenttien kykyä sietää odottamattomia syötteitä, kuten ulkoisia, verkon kautta tulevia hyökkäyksiä. Codenomiconin testaustyökaluja käytetään parantamaan ohjelmistojen laatua ja tukemaan ohjelmistojen tuote-evaluointia, sertifiointia ja hyväksymistestausta.
Codenomicon Oy
Codenomicon Oy on maailman johtava ohjelmistojen luotettavuus- ja tietoturvatestaustyökalujen kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yrityksen asiakkaisiin kuuluu lukuisia kansainvälisiä telekommunikaatio- ja internet-alan johtavia yrityksiä. Codenomiconin testityökalut mahdollistavat erilaisten verkkoelementtien testauksen aina mobiiliasiakaslaitteista Internet-infrastruktuurilaitteisiin sekä seuraavan sukupolven verkkoihin.
Codenomiconin kehittämät testaustyökalut soveltuvat internetohjelmistojen, VoIPin, 3G:n, Bluetooth-tuotteiden, sähköpostin ja sähköisen median tietoturvallisuuden ja toimintavarmuuden testaamiseen. Codenomiconin perusti vuonna 2001 joukko alan huippututkijoita. Yrityksen pääkonttori on Oulussa ja toimistot San Josessa, Kaliforniassa sekä Hong Kongissa. Lisätietoja osoitteesta: www.codenomicon.com
Tietotekniikan Liitto ry
Tietotekniikan liitto, TTL, on valtakunnallinen ja puolueeton tietotekniikka-alalla toimivien yhdistysten yhteistyöjärjestö, joka koostuu lähes 30 alueellisesta yhdistyksestä, teemayhdistyksestä tai opiskelijayhdistyksestä. Liittoyhteisön jäseninä on 18.000 alan ammattilaista ja yli 600 tietotekniikkaa tuottavaa tai sitä käyttävää yritystä ja muuta organisaatiota. TTL:n tavoitteena on jäsenistön ammatillisen osaamisen ja arvostuksen kehittäminen. Lisätietoja osoitteesta: www.ttlry.fi.









